maanantai 11. huhtikuuta 2011

Pieni ilonaihe

Sain itseni tänään repäistyä liikkeelle ja kävelin Haukun kanssa kotiin kahville. Matka kesti 40 minuuttia ja kotona käytiin vielä pikkusisarusten kanssa 30 minuutin lenkki. Tuli hyvä mieli vaikka välillä tuntui että taju lähtee kun noin "rankasti" urheilin.

Kotona kun olin pakotin itseni käymään puntarilla vaikka viikonlopun herkuttelut kummitteli mielessä. Mutta kas kummaa! Puntari näytti 0,5 kiloa vähemmän kuin viime kerralla! Eihän se suuri summa ole mutta pelkäsin jo niin kovasti lihoneeni vähintään kilon että tuo sai paljon paremmalle mielelle ja lisäsi innostusta. Näköjään tuollaiset ratkeamiset eivät sitten olekaan niin kamalia että pitäisi luopua kokonaan ajatuksesta laihtua.

En siis itse omista puntaria joten nuo punnitukset tulevat vähän miten sattuun mutta yritän ainakin noin viikon välein sen saada suoritettua. Mittanauhakin pitäisi ostaa niin pääsisi seuraamaan vartalon kehitystä.

Tulin juuri kaupasta kämpille ja tajusin että en todellakaan tiedä millaista ruokaa sieltä kaupasta sitten pitäisi ostaa jos tahtoo saada painoa putoamaan. Kiertelin ja pyörin siellä kuin puolukka sukupuolielimessä mutta sain nyt edes jotain kärryihin kerättyä. Eli vinkkejä ruokaostoksiin otetaan vastaan! Ja tarkoituksena on siis yrittää vähentää hiilareita mahdollisimman paljon ja ostaa terveellisempää ruokaa. Se vain on melko vaikeaa tälläiselle ihmiselle joka luuli vielä viime vuonnakin että anjovis on joku kasvis eikä kala. En siis ole todellakaan mikään kasvisten/hedelmien/jne ystävä mutta yritän opetella kyllä! Tässä siis tämän päivän ostokset:

- kananmunia 10 kpl
- rasvaton maito
- vilja-omenajogurtti 2 kpl
- porkkanoita 1kg
- tonnikalaa tomaattikastikkeessa
- rypsiöljy
- pakasteseitiä
- sipulikeittopussi
- ruokakerma 2 kpl
- persikkarahka 2 kpl
- sipulia 4 kpl
- ruukkusalaattia
- kurkkua 2 kpl
- tomaattia 5 kpl
- pekonisuikaleita
- sika-nauta jauheliha
- kevyt kermaviili
- lisäksi myös tupakkivermeet mutta ne nyt eivät taida oikeastaan tähän kuulua :-D

Tarkoitus olisi tehdä täksi ja huomiseksi päivälliseksi uuniseitiä kermassa ja joku päivä sitten joko jauhelihapihvejä tai -mureke. Ja tietysti salaatti noista kurkusta, tomaatista ja salaatista.

Illalla voisin vielä tulla päivittelemään tämän päivän kalorit. Tähän loppuu tämmöinen keväinen kuva jonka otin parvekkeeltani pari viikkoa sitten. 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti